Uusia nappeja tietokoneeseen

Joskus (lue aina) ne pikkuasiat ärsyttää eniten. Tilan säästämiseksi minulla on tietokoneen kotelo seinää vasten poikittain pöydän alla. Näin sen etupaneeli ei ole koko ajan potkittavana. Tämä kuitenkin aiheuttaa pikkuongelman.. kun pitää painaa virta- tai reset-nappia, täytyy kyykkiä pitkälle pöydän alle. Tietenkin CD:n/DVD:n/BluRay levyn laittaminen asemaan on myös ongelmallista, mutta nykyään levyjen käyttö on todella vähäistä. Niitä tarvii lähinnä Windowsin ja joidenkin erityisohjelmistojen asennuksessa.

Eikun ”kasa” halppiskomponentteja Kiinasta ja rakentelemaan.

Pari 2-napaista virtaliitintä, pari eriväristä painiketta,  pieni kotelo ja hieman ylijäämäjohtoa jostakin asennuksesta.

Vähän yritetään mittailla, että napit tulisivat edes suunnilleen keskelle. Käytössä on kuitenkin kuusiterä jolla on semivaikea saada reikä alulle(olisi tietenkin voinut etsiä jostain laatikon pohjalta pienen poranterän ja tehdä alkureiän, mutta.. nääh..)

 

Melkein samalle linjalle tuli. Kuusiterä on niin paras näihin hommiin. Painikkeiden rei’istä tuli juuri oikeankokoiset.

KLMA-kaapeli on hieman turhan jäykkää tähän hommaan.. mutta se nyt oli ainoaa neljän johtimen kaapelia jota oli kaapissa. Tässä vaiheessa on hyvä muistaa tehdä myös kotelon sivuseinään reikä ja pujottaa kaapeli sen läpi. Myöhemmin se vaatii enemmän pujottelua.

 

Sen jälkeen pitää juottaa johtimet kiinni painikkeiden napoihin ja vetäistä nippuside kaapelin pään ympärille ettei johtimet tule näkösälle kotelon sisältä. Laitoin myös kuumaliimalla supermagneetin takaseinään, jos vaikka tarvitsenkin joskus magneettista kiinnitystä..

Toinen pää on valmis!

 

Sitten kaapelin toiseen päähän juotetaan virtaliittimet kiinni ja hieman sähköteippiä ainakin toisen juotoksen päälle ettei ne pääse koskemaan toisiinsa, jos virtaliitin vääntyy esim.

Vielä suojakuoret päälle ja hieman lisää sähköteippiä piilottamaan johtimet. Ei tämän mikään nätti tarvitse olla, koska se jää kuitenkin piiloon.

  

Tietokoneen sisälle tulevista osista voi kaapelin kuoria kokonaan pois ja juottaa pelkät johtimet kiinni naarasliittimiin ja hieman kuumaliimaa juotoksien päälle.

Siinä olikin sitten kaikki juotokset.

Pöydän alla olikin sotkuisempaa kuin muistinkaan. Kyllä nämä kaikki kaapelit on joskus aikoinaan laitettu hyvin ja siististi, mutta sitten on tullut hieman lisäyksiä.. ja lisäyksiä lisäyksien päälle ja korvaavia kaapeleita jne.

 

Ensin pitää etsiä sopiva paikka näille liittimille. Säkällä kotelossa näkyykin olevan kaksi selittämätöntä pientä reikää vierekkäin.

 

Hieman kuusiterää ja niistä tulee hetkessä sopivan kokoiset reiät. Sitten vaan liittimet paikoilleen.

 

Seuraavaksi nämä johtimet pitää liittää tietokoneen reset/power johtimiin. Tietenkin niiden liittimet on ahtaimmassa mahdollisessa paikassa…

 

Näytönohjain irti ja sieltähän ne johdot löytyi.

 

Eikun johtimet poikki ja wago liittimet väliin.

Hieman pitäisi siivoilla koneen sisältäkin taas pian, mutta en nyt viitsi.. tämä kone kuitenkin menee suurelta osin vaihtoon. Ikää alkaa olemaan jo jonkin verran..

Sitten vaan virtaliittimet kiinni ja valmista tuli. Nyt tämän ulkoisen ohjausyksikön voi poistaa halutessaan ja myös etupaneelissa olevat painikkeet toimivat, aivan sama oliko tämä viritys kiinni vai ei.

Ensimmäisellä kerralla oikein! Punainen toimii virtanappina ja sininen resettinä. Toiminnot voi tietenkin vaihtaa toisinpäin vaihtamalla johdot koneen takaa.

Ei tietenkään ihan putkeen mennyt.. videon taustalla kuuluva kauhea ääni siitä, kun wago liittimet osuu näytönohjaimen tuulettimeen 🙂

Vielä kaksipuoleista teippiä pieni pala taakse ja kiinni pöytään.

Valmis! Aika paljon tuli käytettyä vaivaa siihen, että voisi jatkossa olla laiskempi..

Tulipa sitten jossain vaiheessa myös mieleen, että miksen tehnyt tätä langattomana… tietokoneen sisältä, kun saa helposti 12V langattomalle releelle… olisi ollut kenties jonkin verran helpompi ja nopeampi.

Tosin langattomien kanssa on toisinaan ilmentynyt erikoisia ongelmia. Yhden valaisimen tein kiinalaisella langaton relevirityksellä ja se käynnistyi silloin tällöin itsestään.. ilmeisesti jossain lähistöllä jokin muu laite käytti samaa taajuutta ja käynnisti sitten minunkin valaisimen.

Toinen huono esimerkki on, kun asensin vanhan auton keskuslukitukseen kiinalaisen kauko-ohjausjärjestelmän. Joillain parkkipaikoilla kauko-ohjain avasi myös muiden ihmisten autoja vaikka jokaisessa yksikössä piti olla uniikki koodi 😀 (näin ainakin oletan, että myös ovet aukesi.. en käynyt tietenkään koittaa, mutta vilkut ainakin vilahti)

Käytetyt osat:
o Kotelo, US $0,72/kpl (Aliexpress.com)
o Napit, US $0,50/kpl (Aliexpress.com)
o Virtaliittimet, US $1,89/10kpl (Aliexpress.com)

(toimitusaika n. 4vko eli kiireiselle tämä ei ole :))

Facebook kommentointi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.