Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2017

Auton korjailua

Taas kerran voisi todeta, että autoa ei kannattaisi omistaa. Olettaen, että asuu isossa kaupungissa jossa on hyvät julkiset ja hyvät pyöräilyreitit. Check and check. Mutta auton käyttö on vaan niin ihanan kätevää. Ei tarvitse odottaa sopivia busseja ja voi kuljettaa enemmän ja nopeammin tavaraa kuin pyörällä. Suurin kysymys taitaa olla Tampereella asuessa, lähinnä se tottumus. Sitä on tottunut ajamaan autolla silloin kun haluaa ja minne haluaa. (= laiskuus)

Pitkään on tullut jo mietittyä, että voisi siirtyä sähköpolkupyörän tai ihan vaan tavallisen pyörän käyttäjäksi. Suurin syy on ihan vaan ne pakolliset kustannukset, vakuutusmaksut, verot ja polttoaine. Ja nykytahdilla, kun katsoo mihin asiat on menossa niin varmaan kohta lätkäistään autoihin joku ”a̶u̶t̶o̶n̶ ̶s̶i̶s̶ä̶t̶i̶l̶a̶n̶ ̶h̶e̶n̶g̶i̶t̶y̶s̶v̶e̶r̶o̶ ̶i̶l̶m̶a̶t̶i̶l̶a̶v̶u̶u̶d̶e̶n̶ ̶p̶e̶r̶u̶s̶t̶e̶e̶l̶l̶a̶” tai vastaava. Ai niin! Ei pidä antaa ideoita hence yliviivaus.

Takaisin asiaan! Nyt on kaiken muun maksun lisäksi kasaantunut myös aika paljon huoltoa tälle kuulle.

Ykkösen kopelointi

Jo pidemmän aikaa auton käyntiääni on kuulostanut hieman äänekkäämmältä kuin mitä ennen. Tai siis tämmöinen mutufiilis on ollut. Aluksi se oli vain pakoputken päästä, mutta sittemmin myös moottori on ”nakuttanut kovempaa”. En minä mitään autoista tiedä… mikään valo ei pala… joten lykkään asioita eteenpäin. Koska autoa, varsinkin tämmöistä 15v vanhaa, kun alkaa tarkemmin tutkimaan niin löytää loputtomasti asioita jotka on hajalla tai hajoamassa.

Nyt vihdoin kyllä syttyi moottorin öljyvalo, kun autolla painoi menemään moottoritiellä kesärajoituksilla. Ei muuta kuin auto parkkiin heti, kun mahdollista ja kansi auki.

Okei… konepellin alta nousi savua, kun jostain on vuotanut ja paljon öljyä koneen päälle. Pieni vatutushan tästä tuli, kun toi näytti aika pahalta. Savuefekti jäi vain puuttumaan kuvasta.

Pienen Googlettelun perusteella katsoin vaihtoehdot joista moottori voi vuotaa öljyä. Lähinnä tuli vastaan öljykorkin tiiviste ja öljynpaineanturi(ympyröidyt).

Moottorin putsaaminen puolipalaneesta öljystä oli tosi kivaa.. se ei meinannut lähteä millään kokonaan.. eikä kyllä lähtenytkään, mutta suurin osa sentään lähti. Putsailun jälkeen moottoria, kun vähän käytti paikallaan niin huomasin öljyvuodon lähteen. Se oli öljynpaineanturi. Aika mielenkiintoista, kun se lähinnä tihkutti hieman öljyä läpi. Luulin, että jossain olisi vähän isompi reikä, kun öljyä oli joka paikassa. Mutta… pieni vuoto, 120km/h ja vähän pomppuja niin öljy oli vaan lentänyt joka paikkaan ja sai tilanteen näyttämään pahemmalta kuin se olikaan.

Eikun Motonetistä uusi öljynpaineanturi ja paikalleen. Maksoi vain 6,90€. Sattui olemaan myös öljyä kanisterissa joten sitäkin tuli lisättyä hieman vain tähän hätään. Öljyt pitää vaihtaa kuitenkin kokonaan pian…

Tulipa myös katsottua, että jäähdytinnesteen paisuntasäiliö oli kokonaan tyhjä. Eikun korkki auki ja katsomaan auto käynnissä mitä siellä tapahtuu… siellä kyllä kiersi nestettä tuon säiliön kautta, mutta todella vähän.

Pientä Googlettelua ja tuloksena oli, että neste on halpaa, mutta minun pitää tietää mitä jäähdytinnestettä(väri!) koneessa on. Näytteen ottamista varten täytyi irroittaa tuo musta letku joka menee paisuntasäiliöön ja valuttaa nestettä hieman valkoiseen kippoon. Tuloksena on.. jonkin sortin punainen/oranssi. Eli ostamaan punaista jäähdytinnestettä.

Nesteet ostettu ja laimennettu. Kannattaa muuten merkata pullo, jos laimentaa tämänlaisia nesteitä virvoitusjuomapulloon…

Sitten vaan säiliö viivaan asti täyteen ja samalla myös pissapojan nestesäiliö täyteen (sininen).

Homma vaikutti olevan kunnossa. Auton käydessä neste kiertää ja säiliössä pysyy taso. Täytyy kuitenkin seurata nesteen tasoa ja myöhemmin mahdollisesti etsiä vuotokohta, jos taso laskee.

Myös parkkivalo oli pimeenä joten se tuli vaihdettua, sarjassamme asioita joita kaikkien pitäisi osata ja viitsiä. Lamput maksoi 1,90€/pari ja vaihtoon meni minuutti. Useimmiten autoissa.. ainakin vähän vanhemmissa polttimon saa irti ottamalla valoumpion takaa yhden kannen auki ja vetämällä polttimon kannattimen ulos. Vanha polttimo roskiin, uusi tilalle, kannatin takaisin paikalleen ja kansi kiinni. Valmis.

Kakkosen tarkistus

Sitten se perän ongelma. Pakoputkesta kuuluva ääni on koventunut joten täytyy silmäillä hieman, jos vika löytyisi.

 

”There’s your problem!” Oli se hieman piilossa, mutta löytyi… pakoputkesta puuttui sentti tai pari takaäänenvaimentimen edestä. Sanoisin, että se VOI aiheuttaa hieman lisää käyntiääntä.

Pienen Googlettelun jälkeen selvisi, että takaäänenvaimennin on oma osansa josta lähtee lyhyt putkenpätkä tuohon umpiruosteessa olevaan puristimeen. Ruostetta ja pashaa oli vain niin paljon, että oli paha sanoa, onko tuo ollut joku kannatin, onko putket hitsattu toisiinsa, jne.

Mutta ainakin teoriassa siis tuon liitoksen pitäisi aueta tuosta.. eikun hommiin.

Turvallisuus ensin. Auton perää on nostettava vaihtotyön takia. Auton tunkki(musta) ei kuitenkaan ole turvallinen työkalu tähän tehtävään! Se on tarkoitettu vain tienpäällä rengasrikon korjaamiseen, kun muita vaihtoehtoja ei ole.

Varastosta kuitenkin löytyi oikea 2000kg kestävä teräskannatin. Ensin auto pitää nostaa tunkilla maksimikorkeuteen ja sen jälkeen päästään hieman löysäksi jotta paino asettuu teräspukille. Tunkki kuitenkin on hyvä jättää paikoilleen sillain ettei se kannattele, mutta on kuitenkin varalla.

 

Homma oli jokseenkin hikinen mutta onneksi helppo. Pönttö oli kiinni vain kolmella kannatinkumilla(oranssi). Kuvassa näkyy vain yksi, kaksi muuta oli kameran yläpuolella.

Mutta tätä just tarkoitin vanhoissa autoissa! Heti, kun sain takapöntön irti niin tuo hopeinen metallilevy tippui, koska kaikki sen pultit(punainen) oli ruostunut läpi siitä levystä! Luulisin, että se on jonkinmoinen lämpösuoja polttoainetankin ja pakoputken välistä.

Vielä jäi jäljellä se umpeen ruostunut putkenpätkä.

 

Tämän irroittamiseen menikin hieman aikaa. Puristin jolla se oli kiinni lähti ruostuneina palasina vääntämällä irti. Ruosteen poistoainetta tuli suihkutettua vaikka kuinka, mutta loppujen lopuksi se lähti vääntelemällä.. vasaralla… puukolla, jne. Kun osan sai viimein irti, näki ettei vauriot rajoittunut vain siihen katkoskohtaan vaan putki oli ruostunut reikiä täyteen myös päältä.

Nyt, osat on irti ja tiedossa on mitä kaikkea tarvitsee.

Pikaisen Googletuksen jälkeen selvisi, että Tampereella on Motonetissä YKSI sopiva takapönttö ja puristin tähän malliin. Maksaakin vain 49,90€ + puristin 0,90€ päälle.

Uusi kiiltävä takapönttö.. ei ole samanmuotoinen kuin edellinen, mutta kuulemma tälle autolle & moottorille tehty silti. Motonet myös ystävällisesti otti vastaan vanhan ruostekasan ilmaiseksi.

Ja paikoilleen.. oli aika hemmetin hikinen homma. Tuo pönttö.. vaikka ontolta tuntuukin on aikas painava. Varsinkin, kun se pitää taiteilla kolmeen kannatinkumiin ja samalla työntää se kohdalleen seuraavaan pakoputken osaan oikeassa kulmassa. Sen jälkeen vain uusi puristin pakoputken liitoskohtaan ja valmis.

Lisävaikeutta toi myös se hemmetin tippunut lämpösuoja joka piti saada sinne väliin ilman, että se on kiinni sen paremmin missään. Tarkempi silmäinen voi huomata kuvasta, että se on mustalla jesarilla tässä vaiheessa kiinni bensatankissa. Tämä sen takia, että puhdistelin hieman pintoja tuolta pakoputken päältä ja laitoin sinne vanhaa ystävääni ExtremeFixiä väliin, sinne tänne. Sen kuivuminen kuitenkin kestää jonkin aikaa hence jesari. Tuon takapöntön päällä on myös roskasäkkirulla puristamassa pintoja yhteen 😀 (ja kyllä… muistin ottaa ne pois parin päivän päästä ennen ajoa.. jos ne olis unohtunut sinne niin olisi voinut tulla jonkinmoinen käry.

Tässä oli osa yksi, ennen katsastusta. Sitten katsotaan mitä tapahtuu sen jälkeen, ylläreitä tiedossa.. se on aina varma, että jotain tulee näin vanhassa autossa vaikka kilometrejä on vaivaiset 135000 suunnilleen.

Korjauksien hinta:

  • Motox Jäähdytinneste 2L (laimennettava 1:1) 7,90€
  • Öljynpaineanturi 6,90€
  • Takaäänenvaimennin 49,90€
  • Pakoputken puristin 0,90€
  • Parkkivalo 1,90€/pari

Entuudestaan olleet työkalut:

  • Autopukki 2kpl paketti, 24,90€
  • Perushylsysarja 39,90€
  • Silikonipuristin 3,90€
  • ExtremeFix liimamassa puristimeen, n. 10€

Auto: Opel Corsa, 1.2L, -02.

Aika halvalla mennään. Työkaluja on kaapissa valmiina, kaikilla ei ole. Tekemällä itse korjauksia, säästää kyllä nopeasti ainakin perustyökalujen hinnat.

Esim. tuo takapöntön vaihto olisi maksanut väh. 110€ + yllätykset Autojerry.fi kilpailutuksen perusteella. Tietenkin siinä on oma vaivansa ja aikaa menee… mutta jos vaihtoehtona on tuplasti suurempi lasku ja vatutus tai tekee itse puolet halvemmalla ja saa myös ihanan onnistumisen fiiliksen ja uuden kokemisen riemun.. vaihtoehto B on aina parempi. Tietenkin pitää ensin perehtyä aiheeseen netissä ja käydä prosessi läpi videoiden kanssa ja miettiä, pystyykö oikeasti itse tekemään ne asiat.. ja jos jokin vaikka vaatii kalliin erikoistyökalun jota käyttää vain kerran… kannattaako se.

Miettimistä tietenkin helpottaa sekin, että … jos autosta on maksanut vain 1500€ eikä esim. 15000€ niin.. ehkä kannattaa opetella tekemään itse kaikki remontit jotka vain pystyy. Siinä säästää vuosien mittaan hurjasti rahaa ja saa uusia taitoja ja kokemusta.